Anna kasvot pohjoismaisille naapureillesi
Miksi meidän pitää lukea ruotsia, vaikka emme koskaan käy Ruotsissa? Tanskalaisen opettajan Signe Slothin oppilaiden oli vaikea ymmärtää, miksi heidän täytyi opiskella ruotsia.
Pitkään jatkunut yhteistyö ljungbyläisen koululuokan kanssa motivoi oppilaita kuitenkin toden teolla. Ljungby sijaitsee Etelä-Ruotsissa, ja Kattegatin yli solmittiin pian uusia ystävyyssuhteita.
– Oppilaiden oli aluksi vaikea ymmärtää toisiaan, mutta korvat tottuivat kuuntelemaan muutamassa päivässä, Signe Sloth kertoo.
Hänen kuudesluokkalaisensa kävivät syksyllä 2008 Ruotsissa tapaamassa luokkaa, ja ruotsalaisoppilaat kävivät vastavierailulla Hammelissa Århusin lähellä Jyllannissa.
Yhteistyötä yli rajojen
Luokat tekevät yhteistyötä projektissa "Kieli, Kunto ja Terveys". He lataavat verkkosivulle ääniä, kuvia ja tekstejä yhteisestä projektistaan.
Luokat tekevät säännöllisesti yhteistyötä uusien aiheiden parissa. Oppilaat ovat muun muassa tehneet yhdessä äänikirjan, johon he ovat nauhoittaneet samat sanat tanskaksi ja ruotsiksi.
– Minulla on hyviä kokemuksia yhteistyöstä muiden pohjoismaisten luokkien kanssa. Meillä on paljon yhteistä, esimerkiksi työmoraali, kertoo opettaja Signe Sloth, joka haki avustusta luokkavaihtoon Nordplus Juniorin kautta.
Koululuokat voivat hakea avustusta vaihtoonNordplus Juniorin kautta.
Yhdistykset ja järjestöt voivat hakea avustustaNORDBUKin kautta.
Tutustu pohjoismaisiin naapureihisi
Nordplus Junior tukee muun muassa luokkavaihtoa Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä. Avustusta voivat hakea peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset. Järjestöt ja yhdistykset voivat hakea avustusta NORDBUKin kautta.
Lue lisää avustusmahdollisuuksista täältä: http://www.nordplusonline.org/eng
Hyvä idea
Löydä yhteistyöluokka ja yhteinen aihe, jonka parissa voitte työskennellä pitempään. Yhteistyöluokia voi olla seuraavissa maissa:
Tanska, Viro, Suomi, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi ja Ahvenanmaa.
Apua yhteistyökumppanin löytämiseen: http://nordplusonline.org/sca/rammeprogram/finn_en_partner
Hyvä hakemus
Kirjoita selkeästi ja ymmärrettävästi:
Mikä on projektin tavoite?
Ketkä hyötyvät projektista?
Milloin projekti toteutetaan?
Muista, että projektilla on oltava selkeä pohjoismainen yhteys, jotta se voisi saada tukea.
Hakemus täytetään netissä. Voit tallentaa hakemuksen ja palata siihen, ennen kuin lähetät sen.
Hakuajat
Hakuaika on kerran vuodessa keväisin. Tarkista hakuaika täältä: http://www.nordplusonline.org/eng/junior
Vahvista pohjoismaista yhteistyötä
NORDBUK tukee lasten ja nuorten projekteja yli Pohjoismaiden rajojen. Voit hakea avustusta NORDBUKin kautta, jos edustat jotakin lasten tai nuorten yhdistystä tai järjestöä. Koululuokat voivat hakea avustusta Nordplus Juniorin kautta.
NORDBUK on Pohjoismainen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitea. Lue lisää avustusmahdollisuuksista täältä: http://en.iu.dk/grants-and-scholarships/nordbuk-nordic-childrens-and-youth-committee
Hyvä idea
Muista:
- että projektin sisällön tulee vahvistaa pohjoismaista identiteettiä ja yhteistyötä
-että projektissa tehdään yhteistyötä vähintään kahden Pohjoismaan lasten tai nuorten kesken
-että esimerkiksi lasten kutsuminen roolipelejä pelaamaan muista Pohjoismaista ei ole riittävä peruste.
Yksi esimerkki - Saarella asuvat nuoret
Millaista on olla nuori ja asua saarella jossakin Pohjoismaassa?
Konferenssi nuorille, jotka asuvat Itämeren seitsemällä suurimmalla saarella.
Hyvä hakemus
Kirjoita selkeästi ja ymmärrettävästi:
Mikä on projektin tavoite?
Ketkä hyötyvät projektista?
Milloin projekti toteutetaan?
Muista, että projektilla on oltava selkeä pohjoismainen yhteys, jotta se voisi saada tukea.
Hakemus täytetään netissä. Voit tallentaa hakemuksen ja palata siihen ennen kuin lähetät sen.
Hakuajat
Projektiavustuksilla on neljä hakuaikaa vuodessa:
1. helmikuuta
1. huhtikuuta
1. syyskuuta
1. marraskuuta
Huomaa, että järjestöjen ja verkostojen hakuaika on 1. lokakuuta.
Avustusten myöntäminen
Hakemukset ovat erityisen kiinnostavia,
- jos lapset tai nuoret ovat projektin kantava voima
- jos projektissa on mukana enemmän kuin kuin kolme Pohjoismaata.
Saat tietää heti, onko hakemuksesi hyväksytty vai hylätty. Sinua voidaan myös pyytää korjailemaan hakemustasi, jotta voisit saada avustusta seuraavassa haussa.